Slow-viestintää

Kaikenlainen hidastaminen tuntuu olevan yhteiskunnallisesti arvostettua ja kiinnostavaa. Allekirjoittaneen pyrkimys levollisempaan elämään on ollut johdonmukaista, joskin onnahtelevaa.

Tämä aamu on tyylipuhdas osoitus epäonnistumisesta: yöllä tehdyt makaronilaatikot jääkaappiin, pojan kokeen allekirjoitus, kahvikupin kanssa puolijuoksua pitkin taloa, kaksien futiskamppeiden kokoaminen valmiiksi iltaa varten, iltapäivän kuljetusten koordinointi, aamiaisleipä alas jossain eteisen ja auton istuimen välillä.

Ja huh, istahdus rauhallisen toimiston pöydän ääreen, nauttimaan työnteosta.

Naistenlehden selaus ja juttu downshiftauksesta katkaisi työpäivän lopullisesti, ja vei varsinaiset työmietteet hetkeksi mennessään.

Joku tosiaan valitsee siviilielämässään äärimmäisen version rauhasta ja ekologisesta ajattelusta – jopa kommuuniasumisen tai työttömyyden.

Vaikka hidastamisen asteesta voidaan olla montaa mieltä, voisi tässä piillä fiksu ajatus myös ammatillisesti ottaen.

Slow-journalismista on puhuttu – ja sitä on tehty – jo vuosia. New York Timesin kaksikko Nick Kristof ja Naka Nathaniel muun muassa kiersivät maailman kriisien ja köyhyyden pesäkkeitä, kirjoittaen ja kuvaten. Maailma sai kommentoida materiaalia ja jatkaa tarinaa omilla kertomuksillaan paitsi emolehden, myös ihmisoikeusjärjestöjen kautta. Journalismin crowdsourcingia puhtaimmillaan.

Slow-journalismi kunnioittaa taustoittamista, tarkkuutta ja sisältöä. Se on tasapainottava tekijä nopealle uutisoinnille ja herkeämättömälle tapahtumien virralle eri mediakanavissa – joka sekin on täysin perustelua.

Mitä jos jatkaisimme samaa ajatuspolkua kohti slow-viestintää? Pikainen googlaus kertoo sanaparin jo vilahtaneen siellä täällä.

Viestinnän kohdalla se voisi tarkoittaa ainakin keskittymistä olennaiseen. Uudet kommunikoinnin kanavat tekevät helposti hulluksi; on oltava vaikka väkipakolla sellaisissakin yhteisöissä, mistä ei sinänsä ole tavoitteisiin nähden mitään hyötyä.

Slow-viestintä korostaisi myös analyyttisyyttä ja sisältöjä, argumentoinnin ja materiaalien laatua sekä viestinnän ja markkinoinnin koordinointia.

Se olisi myös parempaa ja rauhallisempaa läsnäoloa, kohtaamista ja kuuntelua. Ideoinnille, ajattelulle ja luovuudelle annettaisiin aikaa.

Ajatuksesta löytyy toteuttamiskelpoisia viestinnän toimenpiteitä käytännön arkeen – asiakkaille, henkilöstölle, sidosryhmille. Parhaimmillaan projektien slow -alku saisi vielä aikaan sen, että sisältöjen hyödyntämisen mahdollisuudet ja tehot uusissa kanavissa moninkertaistuisivat. Kuten New York Timesin casessa kävi.

Ja muuten, jos ei muuta, niin tästä saatiin aikaan vilkas slow-keskustelu työpaikalla.

Anna Sorainen
puheenjohtaja, ProCom
toimitusjohtaja, Ground Communications

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This