Hallintarekisteri ja puudelit

Eipähän tarvitse enää viestinnän merkitystä yhteiskunnassa erityisemmin perustella. Töitä riittää, thank god – and oh dear…

Tässä on viime päivinä taas pyytämättä ja yllätyksenä ripustettu nahkurin orsille omasta päästä keksittyä politiikan likapyykkiä. Minä juon nyt kahvia, ja pohdin asiaa puhtaasti viestinnän näkökulmasta.

Hallintarekisteri. Noin 90 prosentilla suomalaisista ei ole luultavasti edelleenkään kovin hyvää hajua siitä, mistä rekisterissä on kyse. Tunnetta sen sijaan keskustelussa on ollut sitäkin enemmän, ja se runnoo asian alleen.

Koko politiikan tila ja yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon ministeriön ja ministerin viestinnässä. Erityisesti tällaisessa tilanteessa korostuu kyky poiketa suunnitelmista, reagoida nopeasti ja palvella yleisöä keskustelemalla.

Poliitikkojen viestintätaitoja punnitaan herkeämättä. Mutta myös valtionhallinnon virkamiesten ja viestinnän ammattilaisten osaaminen on nyt entistä näkyvämmin tapetilla.

Hankalinta on se, että isoa kuvaa tulisi katsoa rehellisesti, jopa inhorealistisesti. Viestinnän suunnittelussa lähtökohtina on sisältöstrategisen osaamisen ohella oltava avoimuus ja läpinäkyvyys, tasapuolisuus ja armoton analyyttisyys.

Miksi armoton? Yksi viestinnän peruspilari on riskien analysointi, pahimpien kipupisteiden ja hankalien teemojen tunnistaminen. Oman toiminnan analysointi vaatii rehellisyyttä myös julkisilta toimijoilta: Mitä tässä voi pahimmillaan tapahtua? Mättääkö meillä joku asia tai toimintatapa? Miten tehdä vaikeasta sisällöstä ymmärrettävää? Miten voimme keskustella asiasta eri näkökulmia avaten kaikkien sidosryhmien – myös median ­– kanssa?

Toimittajien ja suuren yleisön kritiikki ei voi eikä saa tulla yllätyksenä. Me viestinnän konsultit heittäydymme asiakkaidemme kanssa joskus toimittajiksi, ja kysymme pahimmat kuviteltavissa olevat kysymykset. Ne, joita nyt olisi pitänyt ministeriössä arvioida.

Jos arvioitiin, niin ei ainakaan ollut valmistauduttu.

Kriittiset kysymykset tuovat esille oleellisen. Usein juuri nämä kipupisteet ovat myös niitä, jotka ratkaisemalla on saavutettavissa parhaat tulokset. Ne ovat mahdollisuuksia, joiden avulla voi kertoa oman organisaation avoimuudesta, muutoskyvystä, vastuullisuudesta ja kyvystä käsitellä myös hankalia sisältöjä.

Ruotsalaiset uskovat viestinnässä anteeksipyyntöön. Siellä tehdään puudeleita. Att göra en pudel tarkoittaa mokan tullen heittäytymistä ketarat ojossa selälleen: ”Anteeksi, tein virheen, antakaa anteeksi, rapsuttakaa!”

Tällä kertaa anteeksipyyntö ei riittänyt. Lobbauksen ja viestinnän ristivedossa totuus jäi jalkoihin. Ja siihen ministeri kompastui.
__

anna_sorainen-226x300
Anna Sorainen,
Groundin toimitusjohtaja

 

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This