Entä jos meillä olisikin positiivinen lobbausrekisteri?



Viime päivinä eri mediat ja asiantuntijat ovat keskustelleet eduskunnan kävijälistoista, niiden poistamisesta tai julkistamisesta. Ja yhdistäneet listat lobbaukseen.

Kyllä, Suomi tarvitsee lobbausrekisterin. Se olisi sekä lobbaajien että lobattavien etu. Rekisterin tarpeesta on aika ajoin keskusteltu jo 1990-luvulta lähtien, eikä sille tunnu olevan lobbareiden keskuudessa juuri vastustusta.

Mitä lobbaus sitten on tänä päivänä? Edelleenkin moni yhdistää lobbaus-sanaan mollivoittoisia asioita, ja päätöksentekoon vaikuttamista epävirallisesti, vain omista lähtökohdista. Mutta onko se sitä?

Voisimmeko ylipäätään ajatella yhteiskuntaa ilman lobbausta? Silloin meillä olisi esimerkiksi eduskunta ja kunnanvaltuustot, joissa päätöksiä tehtäisiin ilman ulkopuolisia arvioita niiden vaikutuksista. Tai pelkästään virkamiesarvioiden perusteella. Ja päättäjät painaisivat nappia useimmiten henkilökohtaisista lähtökohdista ja mutu-tuntuman pohjalta. Päätöksen taakka painaisi myös vähemmän, kun vaihtoehtoja ei tarvitsisi punnita.

Olen silti varma, että jokainen vastuullinen päättäjä haluaa aidosti tietää päätöstensä vaikutuksista, kaikille sen osapuolille – jotta päätös on hyvä, oikeudenmukainen, tasapuolinen ja myös päättäjän arvovalintojen mukainen. Ja jokainen meistä myös odottaa, että päättäjät tietävät päätöstensä vaikutukset.

Eikä lobbausta tapahdu vain eduskunnassa, sen käytävillä ja kuppilassa. Elämme digitaalisessa ja avoimessa yhteiskunnassa, jossa jokainen meistä on lähes 24/7 alttiina omaksumaan erilaista tietoa monilta eri ihmisiltä, kanavista ja kohteista. Siksi lobbauksen mystifiointi ei palvele enää päättäjiä tai lobbareita. Se on vain murto-osa totuutta, jos siis lobbauksella edelleen viitataan vain päättäjätapaamisiin.

Ammattimainen vaikuttajaviestintä on avointa, läpinäkyvää, hyvin argumentoitua ja perusteltua viestintää – oikealle ja valikoidulle kohderyhmälle. Itse asiassa se ei ole sen kummempaa kuin segmentoitu markkinointikaan. Taitavasti suunniteltu, ajoitettu, tavoitteellinen ja hyvin tehty monikanavainen vaikuttajaviestintä voi joskus olla 15 minuutin henkilökohtaista tapaamista vaikuttavampaa. Ja usein onkin.

Onneksi vastuu on edelleen – ja on aina ollutkin – hänellä, joka painaa nappia. Ja on hyvä, että demokraattisesti valittu päättäjä painaa nappia vasta sen jälkeen, kun on kuunnellut eri osapuolia ja pureskellut kaiken tarjolla olevan tiedon.

Itse asiassa, entä jos meillä olisikin positiivinen lobbausrekisteri? Eli rekisteri kuuntelevista päättäjistä. Sillä ajatuksella, että vasta tietty määrä lobbaritapaamisia ja sitten vasta saa painaa jaa- tai ei-nappia.